keskiviikko 21. joulukuuta 2016

SUKLAAKUORRUTETUT PIPARI RAAKAPALLOT


Nyt ollaan elämää mullistavan jutun äärellä. Taateleista, pähkinöitä, kaurasta ja mausteista syntyy piparitaikinan kanssa identtistä massaa. Raakapallot ovat herkkua jo sellaisenaan mutta lisäsin päälle vielä kerroksen tummaa suklaata ja ne muuntuivat taivaallisiksi.

Voit käyttää mitä vaan pähkinöitä haluat - itse käytin sekoitusta (pekaani, kuorellinen manteli ja cashew). Tämä resepti vaatii tuoretaateleita, jotka löytyvät kauppojen hevi osastolta. Ripaus kauraa parantaa koostumusta ja on myös terveydellinen bonus.

Tee näitä lahjaksi tai joulupöytään vastapainoksi suklaakonvehdeille. Raakapallot ovat myös oivallinen välipala ja niitä on hyvä olla valmiina jääkaapissa pitkin arkea.

// Pahoittelut kuvien huonosta laadusta - käytössä oli iltavalaistus, joka ei ole hirveän otollinen


Suklaakuorrutetut pipari raakapallot (noin 8-10)

10 medjool / tuoretaatelia
2 dl pähkinöitä (esim 1 dl cashew & 1 dl manteli)
5 rkl kaurahiutaleita
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta
ripaus suolaa

tummaa suklaata

Surauta ainekset monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Pyörittele palluroiksi ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään pariksi tunniksi.

Sulata suklaa ja pyörittele pallot sulassa suklaassa esim. kahden haarukan avulla. Anna ylimääräisen suklaan valua pois ja aseta leivinpaperille. Anna jähmettyä jääkaapissa.



TRYFFELIT (AMARETTO, KOOKOS, PISTAASI-KARPALO)


Itsetehdyt tryffelit ovat erittäin loistava joululahja vaihtoehto ja ne herättävät varmasti kiitollisuutta. Tryffeleiden valmistus on hieman työteliäs prosessi mutta vaikeaa se ei ole.

Tänä jouluna valmistin kolmen tryffelin lajitelman ja kaikki olivat todella hyviä. Valmista näitä lahjaksi, joulun herkkupöytään tai ihan vaan arkena naposteltavaksi - suklaa sopii kaikkiin tilaisuuksiin.

Amaretto tryffelissä yhdistyy samettinen tumma suklaa, makea karvasmantelilla maustettu italialainen likööri ja rapea rouhittu manteli. Nämä maut pelaavat yhteen loistavasti. Valmistusprosessissa lisäile neste suklaamassaan maltillisesti, jottei seos pääse juoksettumaan.

Valkosuklaa-kookostryffeli on joulunajan klassikko ja olen näitä valmistanut joka vuosi. Itse olen suuri kookoksen ystävä, joten nämä lukeutuvat omiin suosikkeihini. Tryffeli kätkee sisäänsä cashew pähkinän, joka sopii valkosuklaan ja kookoksen pariksi täydellisesti.

Halusin tehdä yhden tryffelimaun selkeästi jouluteemalla ja päädyin valmistamaan pistaasi-karpalo tryffeleitä, jotka maustin klementiinin kuorella. Valkosuklaa sopi tähän yhdistelmään parhaiten ja kokonaisuus oli herkullinen. Vihreä pistaasi on myös todella kaunis lumenvalkoista suklaata vasten.

// Pahoittelut kuvien laadusta - käytössä oli iltavalaistus, joka ei ole hirveän otollinen  

Amaretto tryffelit (noin 25-30)

280 g tummaa suklaata
40 g voita
1 dl kuohukermaa
1 rkl siirappia (vaalea, tumma, maissi, glukoosi)
1/2 dl amaretto likööriä

150 g tummaa suklaata
manteleita rouhittuna

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Kuumenna kerma ja siirappi kattilassa kiehumispisteseen. Lisää kermaseos suklaan joukkoon vähitellen. Lisää joukkoon likööri muutama ruokalusikka kerrallaan sekoittaen välillä. Laita seos jääkaappiin 2-3 tunniksi.

Pyöritä suklaamassasta noin teelusikan kokoisia palloja leivinpaperin päälle. Laita jääkaappiin noin tunniksi. 

Sulata suklaa ja rouhi mantelit. Pyörittele tryffelit sulassa suklaassa esim. kahden haarukan avulla. Anna ylimääräisen suklaan valua pois ja pyörittele mantelirouheessa. Aseta leivinpaperille ja laita jääkaappiin jähmettymään.


Kookostryffelit (noin 15)

150 g valkosuklaata
35 g voita
0,3 dl kuohukermaa
2 rkl pistaasipähkinöitä
1 rkl kuivattuja karpaloita
klementiinin raastettu kuori

100 g valkosuklaata
rouhittuja pistaasipähkinöitä

Sulata suklaa vesihauteessa. Kuumenna kerma ja voi kattilassa kiehumispisteseen. Lisää kermaseos suklaan joukkoon vähitellen. Laita jääkaappiin 20-30 minuutiksi (seos tulee olemaan juoksettunutta mutta älä panikoi - näin kuuluukin olla). 

Rouhi pistaasipähkinät ja karpalot, raasta klementiinin kuori. Ota suklaamassa jääkaapista ja sekoita vispilällä muutaman minuutin ajan (seos muuttuu juoksettuneesta täydellisen kuohkeaksi ja samettiseksi). Lisää pistaasi, karpalot ja klementiini suklaamassan joukkoon. Laita jääkaappiin noin 2-3 tunniksi.

Pyöritä suklaamassasta noin teelusikan kokoisia palloja leivinpaperin päälle. Laita jääkaappiin noin tunniksi. 

Sulata suklaa. Pyörittele tryffelit sulassa suklaassa esim. kahden haarukan avulla. Anna ylimääräisen suklaan valua pois ja aseta ritilälle/leivinpaperille. Ripottele päälle rouhittua pistaasia. Anna jähmettyä jääkaapissa.



Pistaasi-karpalo tryffelit (noin 15)

150 g valkosuklaata
35 g voita
0,3 dl kuohukermaa
cashew pähkinöitä

100 g valkosuklaata
kookoshiutaleita

Sulata suklaa vesihauteessa. Kuumenna kerma ja voi kattilassa kiehumispisteseen. Lisää kermaseos suklaan joukkoon vähitellen. Laita jääkaappiin 20-30 minuutiksi (seos tulee olemaan juoksettunutta mutta älä panikoi - näin kuuluukin olla). 

Ota suklaamassa jääkaapista ja sekoita vispilällä muutaman minuutin ajan (seos muuttuu juoksettuneesta täydellisen kuohkeaksi ja samettiseksi). Laita jääkaappiin noin 2-3 tunniksi.

Pyöritä suklaamassasta noin teelusikan kokoisia palloja ja lisää keskelle cashew pähkinä. Laita jääkaappiin noin tunniksi. 

Sulata suklaa. Pyörittele tryffelit sulassa suklaassa esim. kahden haarukan avulla. Anna ylimääräisen suklaan valua pois ja pyörittele kookoshiutaleissa. Anna jähmettyä jääkaapissa.



lauantai 17. joulukuuta 2016

LUUMU-KANELI MOUSSE & PIPARIMURU


Joulu on ihan oikeasti jo ovella ja viime hetken lahjaostokset ja valmistautuminen pukkaa päälle uhkaavaa vauhtia. Tuntuu, että joulukuu on vilahtanut ohi ennätysvauhtia. Jos on sellainen fiilis, että hektisyys painaa pahasti päälle niin täältä tulisi vähän helpotusta - tän jälkkärin valmistukseen menee ehkä viis minuuttia ja tarvitset minimaalisen määrän ainesosia.

Käytän itse aika harvoin mitään valmistuotteita mutta mullakin on takataskussa muutama pikajälkkäri resepti jos sattuisi vaikka yllätysvieraita paikalle. Ja joskus ei yksinkertaisesti ole aikaa väsätä täydellisiä suklaa souffleita vaan on ihan okei turvautua pikajälkkäreihin.

Tässä moussessa yhdistyy luumu ja kaneli, mikä takaa ihanan jouluisan fiiliksen. Piparimuru toimii moussen kanssa superhyvin ja kokonaisuus on erittäin herkullinen. Piparit voit joko tehdä itse (blogista löytyy resepti täydelliseen piparitaikinaan) tai kiire tilanteissa voit ostaa kaupasta valmiita pipareita - nekin toimii oikeen mainiosti.


Luumu-kaneli mousse & piparimuru (4 annosta)

2 prk luumu-kanelirahkaa (valio)
2 dl vispikermaa
1 rkl sokeria

pipareita

Vatkaa kerma, rahka ja kuohkeaksi mousseksi. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Pursota mousse annoslaseihin ja murskaa väleihin ja päälle pipareita.

Avot - se oli siinä! Helppoa ja herkullista :)







perjantai 16. joulukuuta 2016

TERVEELLINEN TAATELIKAKKU


Mausteinen taatelikakku glögi kupillisen kanssa nautittuna saa aina joulumielelle. Törmäsin tähän reseptiin feelgoodkitchen blogin kautta enkä oikeen meinannut uskoa, että kyseisillä ainesosilla tulisi oikeasti niin ihanan messevä ja makea kakku kuin niistä tulee. Tämä kakku on nimittäin todella ravinnerikas ja valehtelematta ihan törkeen hyvän makunen. Reseptiä muokkasin ihan pikkuisen.

Mä oon täysin koukuttunu tähän kakkuun ja se sopii hyvin aamupalaksi, välipalaksi, iltapalaksi - ja sitä voi syödä vaikka joka päivä ilman sen suurempia tunnontuskia. Parhaimmillaan kakku on muutaman päivän jääkaapissa oleiltuaan, se nimittäin mehevöityy entisestään ajan kanssa.


Terveellinen taatelikakku

400 g medjool taateleita
1 banaani
2,5 dl vettä 
2 kananmunaa 
4 dl kaurajauhoja
1/2 tl neilikkaa
1 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta

Liota taateleita lämpimässä vedessä noin puoli tuntia. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita banaani taateli-vesiseoksen joukkoon ja hurauta sauvasekottimella mössöksi. Vatkaa joukkoon kananmunat sähkövatkaimella kunnes seos muttuu kuohkeaksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja sekoita kosteiden ainesten joukkoon. Kaada kevyesti öljyttyyn ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista noin tunnin ajan. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin mehevöitymään vähintään yhdeksi yöksi.



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

GLÖGI-PUOLUKKA KAKKU



Joulu lähestyy hurjaa vauhtia ja valmistelujen tahti kiristyy. Vielä olisi paljon pikkuleipiä, maustekakkuja ja tryffeleitä valmistettavana joulun juhlaan. Nyt on kuitenkin joulupäivän herkun resepti hiottu täydelliseksi ja saan sen teille jaettua hyvissä ajoin - tää glögi-puolukka kakku on ihan törkeen hyvä ja voit valmistaa sen etukäteen.

Tämä resepti on pyörinyt mun mielessä syyskuussa asti ja olen miettinyt paljon makujen yhteensopivuutta, täydellistä koostumusta ja mausteiden oikeaa määrää ja kirjoitellut useamman kerran reseptin idean ylös. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin luottaa intuitioon ja lähdin keittiöön resepti testailemaan ja ensimmäisellä kerralla nappisuoritus! Joulun maut ja mausteet pelaavat loistavasti yhteen ja ensimmäinen suupala takaa vieraiden ihastuneen myhäilyn.

Kakussa yhdistyy rapea piparipohja, täyteläinen puolukoilla ja joulun mausteilla höystetty moussemainen täyte sekä hiven vaniljaa. Hehkuvan punainen glögikiille viimeistelee näyttävän kakun. Kakku hivelee silmiä jo sellaisenaan mutta jos haluat viedä sen toiselle tasolle, voit koristella kakun valkosuklaalla, joulun mausteilla (kanelitanko, anis) tai puolukoilla. Jätin itse tällä kertaa kakun täysin pelkistetyksi.


Glögi-puolukka kakku 

225 g pipareita
70 g voita

3 dl kuohukermaa
2 prk vaniljarahkaa (2x 200g)
1 tl piparimaustetta
1 tl kanelia
2 rkl sokeria
5 liivatelehteä
200 g jäisiä puolukoita
5 rkl glögiä

4 dl glögiä
3 liivatelehteä

Jauha piparit monitoimikoneessa sileäksi muruksi. Sulata voi ja lisää piparimuruun. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin kovettumaan. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma, rahka, mausteet ja sokeri kuohkeaksi. Kiehauta glögi ja lisää liivatteet. Anna liivateseoksen jäähtyä muutama minuutti ja vatkaa täytteen joukkoon. Kääntele puolukat varovasti seokseen. Kaada piparipohjan päälle ja laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin.

Glögikiillettä varten laita liivatteet kylmään veteen. Lämmitä glögi melkein kiehumispisteeseen ja lisää joukkoon liivatteet. Anna jäähtyä. Kaada kiille kakun päälle varovasti (esim lusikan avulla). Anna olla jääkaapissa yön yli.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

VALKOSUKLAA PANNA COTTA & VADELMACOULIS


Panna cotta on jälkiruoka, johon turvaudun aina kun kiirettä keittiössä riittää paljon, tai kun järjestyksessä on juhlat ja vieraiden kanssa seurustelulle tulisi löytää aikaa keittiössä hääräilyn lisäksi.  Tämä jälkiruoka on nopea valmistaa ja se valmistetaan etukäteen.

Panna cotta polveutuu iki-ihanasta Italiasta ja tarkoittaa suomennettuna keitettyä kermaa. Panna cotta on jälkiruoka, jota voi varioida huiman paljon, mikä tekee siitä yhden suosikeistani. Itse olen testaillut perinteistä vanilja panna cottaa, cappuccino panna cottaa, mango-lime panna cottaa, suklaa panna cottaa ja harvemmin nähtyä basilika panna cottaa. Lisuke vaihtelee eri marja- ja hedelmä coulisten tai suklaisten kastikkeiden välillä. Panna cottaan sopii loistavasti myös rapea elementti, kuten kookos- tai kauramuru.

Yksi omista suosikeistani on tämä pehmeän samettinen valkosuklaa panna cotta, jonka yhdistän aina johonkin hieman happamaan marjaan. Olen todennut vadelman ja lakan makean valkosuklaan parhaiksi kumppaneiksi. Coulis ei edes vaadi makeutusta, koska valkosuklaa on makeaa ja se vaatii tasapainoksi pientä happamuutta.

Tärkein huomio panna cotan valmistuksessa on liivatteen ja nesteen oikea suhde. Vanukas ei saisi olla liian löysää muttei myöskään liian kumimaista. Usein täydellistä panna cottaa kuvaillaan tanssivaksi - sen tulisi hyllyä lautasella. Valkosuklaa panna cotan valmistuksessa tulee myös ottaa huomioon jäähdytys - seos tulee jäähdyttää ennen tarjoiluastioihin siirtämistä. Muuten valkosuklaa saattaa erottua kermaseoksesta.


Valkosuklaa panna cotta & vadelmacoulis (5 annosta)

3 liivatelehteä
120 g valkosuklaata
2 d täysmaitoa
3 dl kuohukermaa
1-2 rkl sokeria

200 g vadelmia (pakaste/tuoreet)
1/2 appelsiini

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5-10 minuuttia.
Kiehauta maito, kerma ja sokeri, lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa.
Puserra vesi liivatelehdistä ja lisää kermaseokseen.
Jäähdytä, jaa seos annoslaseihin ja siirrä jääkaappiin vähintään 4 tunniksi. 

Kiehauta marjat ja appelsiinin mehu, anna redusoitua muutama minuutti. Siirrä jääkaappiin.

Jaa marjaseos annosten päälle ja nauti.

PIPARKAKUT


Nyt on se aika vuodesta, kun ulkona on pilkkopimeää mutta ympärillä tunnelmallisia valoja ja kynttilöiden lämmintä hehkua. Punaisia joulutähtiä pöydillä ja kuuma glögimuki kädessä. Taustalla soi Sinatran Winter wonderland ja olo on ihmeellisen ihastunut. Tää vuodenaika on aina ollut mulle maaginen ja kuljen nimellä joulufanaatikko. Rakastan joulun tunnelmaa ihan yli kaiken ja joulu on mulle vuoden tärkeintä aikaa. Ja mikä parasta - jouluna saa leipoa vaikka joka päivä! Joulun aikana ei ole päiviä, joina uunista ei vaeltaisi ihanat aromikkaat jouluiset tuoksut. Blogin puolella luvassa on kaikkia ihania jouluherkkuja - tryffeleitä, glögi-puolukka kakku, terveellisempi taatelikakku, joulumakeiset, piparkakku cupcakes ja muutama muu herkullinen resepti. Mutta aloitetaan siitä perinteisestä joulun herkusta, nimittäin piparkakuista.

Valtaosa päätyy käyttämään pakkasosaston valmis piparkakkutaikinoita, vaikka itse tehty ei ole haastava, eikä se vie paljon aikaa! Taikina tehdään jo edellisenä päivänä jääkaappiin maustumaan ja kovettumaan ja lopputulos on niin paljon parempi kuin kaupan taikinasta tehdyt.

Mun lempipiparit on ohuita ja rapsakoita, päädyn aina valikoimaan ne kaikista tummimmat ja ohuimmat piparkakut. Jotkut taas vannoo paksujen ja pehmeiden piparkakkujen nimeen ja tässäkin voit toimia oman maun mukaan - jos olet kuin minä, kauli taikinasta hieman ohuempi ja paista pipareita minuutti-pari kauemmin (muista kuitenkin vahtia pipareita kuin haukka, koska ne muuntuvat täydellisen rapeista palaneiksi todella nopeasti). Jos suosit pehmeämpää keksiä, paista hieman vähemmän aikaa tai kauliessa jätä paksuutta muutama milli enemmän.

Valmiit piparit voi koristella mieluisakseen pikeerillä ja erilaisilla koristeilla - itse rakastan tuota koristeluosuutta. Meillä on perheenä traditiona pikkujouluissa käyttää iso osa illasta pipareiden leipomiseen ja koristeluun joulumusiikin taustalla soidessa. Vaikka koristelu onkin mieluisaa, en pikeerien mausta pidä niin paljon, joten jätän aina osan pipareista ilman koristeita. Mutta tästä taikinasatsista tulee niin paljon keksejä, että koristeltavaa kyllä riittää, vaikka osan jättäisikin paljaiksi! Mutta nyt pitkien alkusanojen jälkeen reseptin pariin.


Piparkakut

1 1/2 dl siirappia
2 dl sokeria
250 g voita
3 tl kanelia
3 tl inkivääriä
3 tl pomeranssin kuorta
2 tl neilikkaa
2 munaa
2 tl soodaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa

Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja mausteet kattilassa. Anna seoksen jäähtyä kunnolla.

Vatkaa kananmunat yksitellen jäähtyneen seoksen joukkoon. Kääntele joukkoon jauho-sooda-suolaseos. Kääri taikina kelmuun ja anna kovettua jääkaapissa yön yli. 

Kauli taikina jauhoitetulla pöydällä ohueksi levyksi ja ota muotilla erilaisia piparkakkuja. 

Paista 175 asteessa 10-15 minuuttia riippuen pipareiden paksuudesta.