maanantai 7. marraskuuta 2016

KORVAPUUSTIT



Jos pitäisi valita jokin suomalaisuutta hehkuva leivonnainen, niin mielestäni se olisi ehdottomasti pulla. Rakastan kaikkea pullaa - perinteisiä pikkupullia, voisilmäpullia, bostonkakkua, vaniljatäytteisiä pitkoja mutta pakko myöntää, että korvapuusti on kuitenkin se ehdoton ykkönen. Oon ehkä vähäisen kanelifanaatikko, joka juontaa juurensa rakkaudesta joulunaikaan. Aina kun haistaa ja maistaa kanelin tulee sellainen ihanan lämmin ja tuttu fiilis.

Täydellinen pullataikina on rakkaudella vaivattu, täydellisesti maustettu (suolaa ja kardemummaa tulee olla), kärsivällisyydellä kohotettu ja pehmeäksi paistettu. Taikinan kanssa ei saa kiirehtiä. Täytteeseen kunnon kerros pehmeää voita, ripaus sokeria ja paaljon kanelia. Mun mielestä täydellinen korvapuusti on sisältä ihanan mehevä ja pehmoinen ja pinnalta hiukan rapsakka.

Pullantuoksuista kotia ei voita mikään joten suosittelisin siirtymään äkkiä keittiön puolelle. Pullan leipominen on ehkä myös yksi rentouttavimmista asioista mitä voi tiedän.


Perinteiset korvapuustit (noin 15 keskikokoista pullaa)

2,5 dl maitoa
1 kananmuna
1 dl sokeria
reilu 1/2 tl suolaa
reilu 1/2 rkl kardemummaa
25 g tuorehiivaa
noin 8-9 dl vehnäjauhoja 
100 g pehmennyttä margariinia

Täytteeseen:
60 g pehmeää voita
1/2 dl sokeria
3-4 rkl kanelia

(Voiteluun: 1 kananmuna sekoitettuna 1/2 dl maitoa/vettä)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva nesteeseen. Sekoita joukkoon kananmuna, sokeri ja kardemumma.

Sekoita suola jauhojen joukkoon.

Lisää ensimmäiset 2-3 dl jauhoja taikinaan sekoittaen samalla voimakkaasti puuhaarukalla/lastalla.

Ota kädet käyttöön ja alusta taikinaa lisäämällä jauhoja vähitellen. Lisää alustamisen loppuvaiheessa rasva.

Vaivaa pullataikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista ja alustajan käsistä - ole kärsivällinen, koska kunnon vaivaaminen takaa pehmeämmän pullan, joka kohoaa kauniisti.

Kohota pullaa mahdollisimman vedottomassa ja lämpöisessä paikassa noin tunnin verran tai kunnes se kohoaa kaksinkertaiseksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä pinnalle pehmeä rasva ja ripottele päälle sokeri ja kaneli. Kääri tiukalle rullalle. Leikkaa terävällä veitsellä vinottain kolmikulmaisia paloja.
Nosta palat pystyyn leivinpaperille kapea kohta ylöspäin.

Paina jokainen pala keskeltä alas niin. että pullaan muodostuvat ‘korvat’.

Peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaisiksi - reilu puoli tuntia.

Voitele munamaito/munavesi seoksella ja ripottele päälle raesokeria. Paista noin 15-20 minuuttia riippuen pullien koosta.

Nauti lämpiminä kylmän maitolasin tai kahvikupposen kera.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

TUPLASUKLAAMUFFINIT


Tiedätkö ne upeat jenkkityyliset jättimäiset tuplasuklaamuffinit, joita näkee kahviloiden tarjoiluvadeilla? Tällä reseptillä saat ihan uskomattoman meheviä, mureita, pehmeitä ja suklaantäyteisiä muffineita, jotka katoavat parempiin suihin nopeaa vauhtia.

Nämä muffinit maistuvat sekä uunituoreina että seuraavana päivänä, kun ne ovat saaneet vielä mehevöityä jääkaapissa. Mutta varoituksen sana - nää siis ihan oikeasti on ihan tajuttoman hyviä. Vaarallisen hyviä. Suosittelen kutsumaan perhettä ja ystäviä kahville näitä leivottaessa tai muuten saattaa yksinään kadota koko pellillinen melkein huomaamatta, vaikka omistaisi kuinka hyvän itsehillinnän.

Herkullisuuden lisäksi muffinit ovat todella simppeleitä ja nopeita valmistaa. Mun reseptissä on lisäksi paaaljon suklaata, koska suklaata ei ikinä voi olla liikaa.


Tuplasuklaamuffinit (12 isoa)

4 1/2 dl jauhoja
2,5 dl sokeria
1,5 dl kaakaojauhetta
1 tsp leivinjauhetta
1 tsp ruokasoodaa
1 tsp vaniljaesanssia/vaniljasokeria
1/2 tsp suolaa
1 kananmuna
2,5 dl jogurttia
1 dl maitoa
1,2 dl öljyä
200 g rouhittua tummaa suklaata

Aseta uuni 200 asteeseen.

Siivilöi jauhot, kaakaojauhe, sokeri, leivinjauhe, sooda ja suola isoon kulhoon. Sekoita joukkoon 150 grammaa rouhittua suklaata.

Yhdistä nestemäiset aineet erillisessä kulhossa.

Kaada nestemäiset aineet kuiviin ja sekoita nuolijalla.

Lusikoi muffinivuokiin ja ripottele päälle jäljellä oleva 50 grammaa suklaasta.

Paista noin 20 minuuttia.

Anna jäähtyä ja nauti :)

tiistai 1. marraskuuta 2016

CRÉME BRÛLÉE


Jos pitäisi valita yksi jälkiruoka Ranskalaisen keittiön aarteista niin mun valinta olisi créme brûlée. Tämä herkkua voisi kutsua jopa jumalaiseksi. Samettinen ja suussa sulava vaniljalla maustettu vanukas yhdistettynä rapsakkaan ja paahteiseen kuoreen. Halleluja. Tää on se jälkkäri, jolla tehdään vaikutus.

Créme brûléellä on ihan turhaan vaikean jälkiruoan maine. Vesihauteessa paahdettava vanukas on itse asiassa todella simppeli mutta vaatii hieman kattilan ääressä kyttäämistä ja pienen apuvälineen - nimittäin kaasupolttimen alias touhottimen/tohottimen (miksi ikinä sitä teillä kutsutaankaan). Mikäli aiot créme brûléetä ahkerasti valmistaa suosittelen tekemään investoinnin kyseiseen kapistukseen, koska huolimatta monien reseptien väitteistä grillivastuksen käytön toimimisesta, ei se musta aja täysin samaa asiaa. Yleensä auttamatta vanukas pääsee kuumenemaan liikaa ja lopputuloksesta ei tule niin täydellistä kuin touhottimen kanssa.

Omasta mielestäni vanilja kuuluu créme brûléeseen - tästäkin asiasta voi kiistellä mutta mulle ne pienet vaniljansiemenet vanukkaan joukossa ovat must.


Créme brûlée (4 annosta)

1,5 dl täysmaitoa
1,5 dl kermaa (vispi/kuohu)
1 iso vaniljatanko
5 keltuaista
0,5 dl sokeria

ruokokidesokeria paahtoon

Lämmitä uuni 150 asteeseen.

Kaada maito, kerma, puolet sokerista ja vaniljatangon siemenet ja tanko kattilaan. Kuumenna matalalla lämmöllä sekoitellen kiehumispisteeseen mutta älä anna kiehahtaa. Ota kattila pois liedeltä.

Vatkaa keltuaiset lopun sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Kaada kerma-maitoseos keltuaisvaahdon joukkoon jatkuvasti sekoittaen pienissä erissä.

Aseta brûlée vuoat isoon uunin kestävään astiaan/vuokaan. Kaada vettä uuniastiaan brûlée vuokien puoliväliin asti (varo ettei vettä joudu vanukasseoksen joukkoon). Paista 30-35 minuuttia (vanukkaiden keskusta saa olla hieman “hyllyvä”).

Anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi ja siirrä sitten jääkaappiin vähintään 4 tunniksi.

Ripottele pinnalle ruokokidesokeria ja paahda varovaisesti kaasupolttimella.

Tarjoile heti kun sisus on vielä kylmä ja pinta lämmin.